Sivu 1/2 seuraava ->>

Muutama sana Bill Cosby Show’n vuosista 2005, 2006 ja 2007:

Muistelu on vaarallista ja mukavaa. Vaarallista siksi, että ainakin joidenkin edistysuskoisten optimistien mukaan elämää tulisi elää pääasiassa eteenpäin. Mukavaa siksi, että mielestä pyyhkiytyy yleensä pois pieniä inhottavuuksia. Näin jotkin tapahtumat alkavat muistellessa saada hohtoa, jota niissä ei välttämättä alunperin ole ollut. Mukavaa muistelu on monista muistakin syistä. Erityisen antoisaa se on jos ei tarvitse olla tarkka, kun saa nojata taakse, unohdella, värittää, pelata omaan pussiin ja niin edelleen. Nyt on luvassa sellaista. On ollut jo pidemmän aikaa tavoitteena kirjoittaa jatkoa tuolle 2004 joulukuulle loppuvaan biografia-osioon. Tilanne kuitenkin on se, että aikaa on kulunut helvetisti, kutakuinkin kolme kokonaista vuotta. Venäläinen armeijakin olisi kai käyty siinä ajassa. Näin ollen en millään pysty ottamaan yhtä yksityiskohtaista linjaa kuin BCS:n alkutaipaleesta kertovassa osiossa. Omat päiväkirjat ovat Jyväskylässä ja minä Lapinlahdella, joten niistäkään ei juuri ole apua. En tässä nyt yritä pyydellä anteeksi, enemmänkin vain muistuttaa, että kyseessä todella on täysin omakohtaista ja epätarkkaa muistelua, roiskintaa sinne tänne. Toisaalta sitähän rokkibändinkin tulisi tehdä ainakin jossain määrin.
<sis>Jotain konkreettista aineistoa kuitenkin on olemassa, nimittäin BCS:n ansiokas vieraskirja. Voi tietysti miettiä kuinka vieras tämä kirja on kun noin 100% kirjoittajista kuuluu orkesteriin, mutta tällaista kelausta freebook palvelee hyvin. Oikeastaan vieraskirjaa taaksepäin selatessa tulee sellainen olo, ettei tätä ns. virallista biografiaa tarvita ollenkaan. Siellähän on alati kehittyvä ja sinällään mahtava kertomus täynnä epäolennaisuuksia, joista ainakin mielestäni muodostuu myös olennaisuutta. Ongelmana on tietenkin se, ettei tämä mitä kutsun olennaiseksi tarkoita sitä kuin bändin jäsenille. Toisaalta kun tuolle polulle astuu, niin voi jo pian todeta, ettei tällainen itseriittoisten lapinlahtelaispoikien mäiskintä nyt yleensäkään voi kiinnostaa yhtään ketään maailmassa, ei edes meitä. Tämän syvä oivaltaminen taas pysäyttäisi junan kokonaan. Ei siis suostuta oivaltamaan, ei ollenkaan. Ja kyllä kai ehto sille, että joku satunnainen henkilö kiinnostuu jostain satunnaisesta bändistä on, että se satunnainen bändi itse on vilpittömän kiinnostunut itsestään. Jopa niin kiinnostunut, että se lauluissaan laulaa enimmäkseen itsestään ja vielä nyt alkaa käymään läpi itsensä taustoja. Vittu, tämä on välttämätöntä.
<sis>No niin. Vieraskirjaan vielä palatakseni sen verran, että sitä on myös vaikea lukea mitenkään järkevästi. Ajattelin kuitenkin käyttää sen runsasta materiaalia ja lainailla suoraankin. Toivottavasti itsensä tunnistavat kirjoittajat eivät pahastu, mutta muistelijalla todella on oikeus repiä asioita irti yhteyksistä ja asettaa niitä uusiin vaikkapa hupimielessä. Meitähän on usein syytettykin huumoribändiksi. Hassu nimi ja laulajalla viikset.

Siinä naisessa oli taikaa, sanon minä ja monet muut. Jee, pitää treenata toi 'Syytön omasta mielestä' ja 'Han åker buss utan sina vänner' keikkakuntoon. Mikäs se toinen vanha biisi sitten olisi? Ei ainakaan saarna 1. Näin kirjoittaa vielä silloin viiksetön laulaja 18.1.2005 kello 20.30.29. Hän vietti tuolloin aikaansa vielä ensimmäkseen armeijassa. Viestissä mainitaan kolme biisiä, jotka kaikki lopulta päätyivät myöhemmin samana vuonna äänitetylle pitkäsoitolle. Tässä vaiheessa Siinä naisessa oli taikaa oli ainakin vielä pahasti vaiheessa. Suunnitteilla oli tietenkin puhallinsektiota ynnä muuta kunnianhimoista ja hyvä niin. Kunnianhimon täytyy ollakin varsin kova kun lähtee bändin nuoresta iästä huolimatta suuntaamaan jo kohti toista pitkäsoittoa. Yksi palvelee isänmaata, toinen käynnistelee opintojaan Lahdessa, kolmas suunnittelee heijastavansa elokuvia vastakkaisen kerrostalon vaaleaan seinään Ylivieskassa ja neljäs on juuri täyttänyt 9 vuotta ja opettelee kertotauluja (on siis lukiossa vielä). Asetelma, jossa neljä ihmistä vaikuttaa täysin eri paikoissa, vaatii nimenomaan irvokastakin kunnianhimoa, jonka voimalla astella lauantai-iltapäivänä krapulassa bändikämpälle ja alkaa treenata esimerkiksi edellä mainittuja biisejä keikkakuntoon. Tarkoituksena nimittäin oli osallistua todella Kuopion alueen bändikilpailuun. Karsinta tapahtui live-esiintymisten perusteella.
<sis>Onko totta vai valhetta tuo huhu Neulamäen nuorisotalosta, jonka juuri luin sivuiltanne? Rytölle siis lähdettiin karsimaan. Soitettiin kolme levyttämätöntä kappaletta ja muistan ainakin sen, että joku soitteli sohvalla muikea ilme kasvoillaan Dream Theateria jollain asiaankuuluvalla Ibanezilla. Näytti ja kuulosti varsin typerältä. Toisaalta Aleksi soittaa nykyisinkin melko usein Take the Timen riffiä kun tulee käymään meillä. Itse alle vartin keikka meni kai jotenkin. Tuomarit ihmettelivät bändin nimeä ja muistutimme kuulemma UYP:ta.

<sis>Hirveä kuva minusta tuossa henkilökuvasivulla. Näytän iha lestadiolaispojalta. VAIHA se.

<sis>Hyväksyivät meidät kuitenkin kisan finaaliin, joka järjestettiin maaliskuun lopulla Kuopion nuokkarilla. Treenausta vaikeutti tietenkin jo mainittu haja-asutus, jonka voi sanoa vaikuttaneen oikeastaan aivan kaikkeen meidän tekemiseen siitä asti kun Aleksilla ja Miikalla loppui lukio. Ei ehkä olisi koskaan pitänyt kasvaa isommaksi tai lähteä opiskelemaan. Nyt kaikki on pilalla ja ollut sitä jo vuosia. Bändikisa kuitenkin voitettiin, mikä ainakin itsestäni tuntui melko uskomattomalta asialta. Finaalissa soitimme jo reilun 30 min setin, uutta ja vanhaa sekaisin. Väkeä oli paikalla suhteellisen paljon ja pullat hetken hyvin uunissa. Kuopioon oli voiton vuoksi luvassa lisääkin keikkoja. Mielestäni kaiken kruunasi se, kun eräänä huhtikuisena aamuna huomasin, että Iisalmen Sanomien tietokilpailussa kysyttiin miltä paikkakunnalta Bill Cosby Show-yhtye on kotoisin. Jumalauta että lämmitti. Finaalissa keski-ikäinen tuomari ehdotti nimeä ”Pekka Halonen Näätös”. Se ei lämmittänyt.

<sis>Perkele, täällä sitä vaan luppoajalla jörnitään viattomien kustannuksella.

<sis>Asiat näyttivät siis hetken aikaa sujuvan. Pirttivaaraa meni tasaisesti kaupaksi, minä kirjoitin ylioppilaaksi, ja Jussi asetti tavoitteen: Hyvä on fiilis. Seuraava levy julkaistaan krapulassa 15.10.2005 klo. 15.06. Hieman siitä myöhästyttiin, mutta uusi levy alkoi siis bändikilpailuhässäkän jälkeen hahmottua hieman selkeämpänä mielessä. Studioon hankittiin paljon laitteita ja vahvistimia ja ties mitä. Panostus oli kovaa. Ehkä tietämättämme halusimme jotenkin irrottautua Pirttivaaran todella kotikutoisesta soundista kohti jollain tapaa suurempaa. En tiedä. Keväällä 2005 esiinnyimme sekä Lapinlahdella vappuriehassa, että Kuopion torilla jonkinlaisessa kesäjuhlassa yhtenä Smakin lämppäreistä. Toisella keikalla soitettiin jäätynein sormin pari coveriakin, toisella taas omia vain. Aleksilta irtosi piuha juuri ennen Kylätiellä-kappaleen sooloa.

<sis>en pysy koskettimilla. etkö kestä pientä myrkytystä?

<sis>Melkoinen ”väärät miehet väärässä paikassa”-tilanne muodostui heinäkuun lopun keikasta Kuopion Puijonsarvessa. Emme saaneet kansaa tanssilattialle, enemmänkin sieltä pois. Ystävämme Henrikki kuitenkin löysi lompakkonsa wc-pöntöstä. Tauski haluaisi meidät lämppäriksi. Miten on? Keikkojen suhteen alkoi tällaisista houkutuksista huolimatta melkoinen tauko. Aleksin armeija oli vihdoin ohi ja elokuun alussa olimme tilanteessa, jossa Tässä tulee Bill Cosby Show’n äänitykset polkaistiin käyntiin.
<sis>Mitäkö siellä tapahtui? Ensimmäisenä mieleen tulee hiki. Elokuu oli hyvin kuuma ja todellakin kämpällä vuodatettiin hyvin runsaasti. Iltapäivälehdet täyttyivät muokatuista teksteistä, tiedostot useista raidoista. Bändi oli kyllä ihan kelpo kunnossa verrattuna nykypäivään, mutta ainakin minulla oli soittosuoritusteni kanssa ajoittain hyvin vaikeaa. Siinä naisessa oli taikaa käytiin pohjustamassa Lapinlahden kirkossa suurella flyygelillä. Kappaleen kohtalo jännitti hieman, sillä ennen levyversiota siitä ei ollut olemassa ainuttakaan demoa. Aleksi kuitenkin selviytyi urakasta kunnialla. Lauluun saa tehoa himmentämällä valot. Myös yksi juotu olut pehmentää tulkintaa mukavasti.

<sis>Kaapissa ollaan nauhoiteltu ja kaapissa tullaan pysymään.

<sis>Kaikkiaan Tässä tulee –albumin äänityksistä muistuu mieleen säännöllinen hunajankuseskelu. Pirttivaaraan verrattuna sovituksiin kiinnitettiin valtavasti huomiota ja esimerkiksi taustalauluja pojat lauloivat suurella antaumuksella pitkin syksyä. Syntyi täyteläisempi, tiiviimpi ja tummempi äänimaisema. Tärkeintä kuitenkin oli se, että valmiiseen pitkäsoittoon oltiin hyvin tyytyväisiä. Masterointi ei maksanut mitään, sillä olimme ansainneet bändikisamenestyksellä Kuopiolaisia studiopalveluja. Miika suunnitteli kannet ja Vesa Laitinen pistäytyi hieman ennen uuttavuotta ottamassa bändikuvat, joissa sohvaa luisutetaan jäällä. Uudella lukiolla soitettiin keikka, jonka nostaisin meidän parhaimmaksi tähän mennessä. Alkusetti istuskeltiin ja Aleksilla oli akustinen kitara, soundit sattuivat kohdalleen, audiotorio miellytti, eikä yleisökään voinut poistua kesken kun se oli niille koulua eli melkeinpä pakko. Jatkoilla seuraavana aamuna noin yhdeltätoista Lähdesmäen lattialla kuitenkin hieman itketti.

Sivu 1/2 seuraava ->>