Bill Cosby Show - Tervetuloa Pirttivaaraan
studiopäiväkirja: (A.H. osittain J.Y:n muistiinpanojenpohjalta)
Perjantai 27. 02. 04
Aamulla oli koulussa luistelua, en mennyt seuraaville äidinkielen tunneille vaan kotiin suihkuun kymmeneltä. Melko äkkiä polkaisin Ylitaloon juomaan Jussin kanssa kahvia, Aleksi heräsi ja lähdimme pian Radiohuoltoon ja Osulaan äänitystarvikkeita ostamaan. Tarjouduin maksamaan kahvipaketin ja kessupussin itselleni. Ostimme sukkahousut mikrofonin suojaksi.
Ylä-asteelta haimme rumpuja, perkussioita ja telineitä. Pojat innostuivat kovin Jussin silloisen Nissanin takaspoilereista. Jussi kävi Topilta rumpupenkin ja kutsui sen vielä katsomaan kämppää, jossa alkoi rumpujen viritys ja mikitys. Miika saapui ja avasin Hot Rod-pussin ennen aikojaan. Jussi veti Yö täriseen rummut ja rikkoi jännityksen. Mikserin piti olla lattialla kuulokepiuhan lyhyyden vuoksi. Vielä Corollan ja Rekkiksen rummut tuli nauhalle ennen kun ryhdyimme ihmettelemään aikaansaannoksiamme kun makuuhuoneen puolelta koputettiin merkki seinään. Juotiin oluttakin. Kello oli jo yli yhden, Miika jäi Ylitaloon yöksi. Minä taas pyöräilin kotiin ja ajattelin että niillä on varmaan vielä hauskaa siellä.
Lauantai 28. 02. 04
Kalevalan päivää tuskin noteerattiin. Saavuin paikalle pyörällä vähän vaille 12 kun muilla oli jo hauskaa. Kämpillä iski epätoivo kun huomasimme, ettei toinen overhead-mikrofoni ollut tallentanut eilisiä aikaansaannoksia lainkaan. Kaikki kolme biisiä siis meni uusiksi. Jussin adrenaliinia valui kalvoille. Päivän aikana tallentui lopulta kymmenet rumpupohjat. Kaupassa käytiin välillä, ostin lisää mehua ja keksejä, sekä karjalanpiirakoita kun oli nälkä. Kysy vaikka keneltä meni ainakin ensimmäisellä purkkiin. Erkki toi bassovahvistimen ja katseli ympärilleen. Käytiin vähän väliä tyytyväisinä kusella. Mauri ja Perttu tulivat illalla käymään, niille soitettiin rumpuja. Aloin jo vihata rumpuja. Muut (paitsi Miika) lähtivät hurvittelemaan reitille Pitäjäntupa – Matiski – Los Coyotes. Minä taas pyöräilin, söin intohimoisesti ja kuuntelin korvalapuilla melodoilla varustettua musiikkia.
Sunnuntai 29.02 04 karkauspäivä
Aleksilla ja Jussilla oli pieni krapula. Join eilistä mehua kun Jussi taisteli viimeistä kolmea biisiä nauhalle. Keskipäivän aikaan iskimme vasaralla pöytään, nostimme mikserin ylös ja otimme valokuvia. Siirryttiin bassoihin ja koko studiosessio koki uuden nousun. Kukaan ei muistanut kenen muki oli missäkin. Selkään sattui huono ryhti ja jalat pöydän laidalla. Pauli kävi viihdyttämässä ja tuomassa tuulahduksen ulkomaailmasta kun kaupatkin oli kiinni. Ja tosiaan vielä karkauspäivä, 24 h ylimääräistä aikaa. Ehkä juuri siksi kävin iltapäivällä kotona syömässä pihvin ja perunoita. Palasin kuitenkin melko äkkiä. Pimpsakka pakkanen.
Suorimmat rokkibassot saatiin yhdeksään mennessä talteen. Miika lähti kotiin potemaan päänsärkyään. Aleksi ja Jussi jäivät seuraamaan Smackdownia, itse katsoin jakson NYPD-blueta ja nukahdin.
Maanantai 1.3. 04
Luin pianon ääressä In Uteron nuottivihkoa kunnes yllätin Jussin ja siirryimme kämpille. Fiksattin Kylätiellä kuntoon yhdellä Juice-riimillä (do not cross nousi hetkessä levyn suosikkikohdakseni) ja karsimalla vähän kaikkea. Verinen piru ratsasti taljalla. Aleksi tuli ja soitti pommiin nukkuneelle. Homma seisoi kunnes Miika juoksi pahoitellen tapahtunutta suoraan basson varteen. Kysiksen kertosäkeistöön syntyi progressiivinen kuvio. Kirjoitin säkeistön Yhdyntään ja hengailimme Aleksin kanssa tietokoneella samalla kun Miika ja Jussi saivat bassot valmiiksi. Aleksi innostui ja kävi näpläämään vahvistinta, Jussi ja minä käytiin Lassilta Ibanez ja Topille penkki ja haitsu viemässä. Taas alkoi uusi noste kun myöhään illalla runnoimme Ysiksen ja Rekkiksen kitarat koneelle. Moottorisaha-efekti ja yleinen soundi miellyttivät kaikkia. Kahdelta lähdin kotiin.
Tiistai 2.3. 04
Corollan kitarat kysyivät tarkkuutta aamulla. Miika piirteli helpottuneena vihkoon kun Yhdynnän ja Ainiksen ensiversiot syntyivät pitkän sovittelu- /äänitystuokion tuloksena. Ainiksen hittipotentiaalia ihmeteltiinkin sitten oikein toden teolla. Lead-kitara kuulosti liian 69-eyesilta, Rebekka vahvisti asian eikä deleteä sitten epäröity painaa. Joku sanoi Hui vittu jumalauta oikeassa paikassa. Levyn nimeksi oli ehdolla ”Killi-killi-pomps”. Pakkanen oli suorastaa jumalaton. Yöllä käytiin vielä matiskilla.
Keskiviikko 3.3. 04
Aurinko paistoi kun sulkeuduimme kämpän uumeniin. Aleksi veti Rautakuntaan jo eilen varovasti kokeiltua Erikois-slideä Koposen kaksikielisellä (suomi ja ruotsi) Jacksonilla. Tulos oli ratkiriemukas kuten oli myös H. Olliver Twisted suuressa lehtikuvassa. Kysiksen työstöön upposi työtunti jos toinenkin, sillä kertosäe ahdettiin täyteen kaikkea pelottavaa, mutta ehdottomasti myös viihdyttävää. Kauppareissu oli aurinkoisen sään myötä antoisa. Joku osti muumimukeja ja iltalehden, minä ainakin Jaffa-keksejä ja lisää kahvia.
Iltapäivä ja ilta räimittiin kitaroita urakalla. Miika lähti ja minä kävin väsytystaistelua Kremiksen silloisten kitaroiden kanssa. Kuunneltiin illan päätteeksi Isohaaraa kun kaapin seinässä paloi vielä lamppu.
Torstai 4.3. 04
Lauri istui kahvilla kun saavuin. Olin yöllä löytänyt villatakin. Saarniksen näppäilytkin saatiin taltioitua, kunnes koko projekti meinasi kaatua Vesiksen tempoon ja rytmiikkaan. Aleksi teki vapauttavan tilanneratkaisun Pantsen Syrjän hengessä ja luopui funkista ehkä ikuisiksi ajoiksi. Säkeistöstä tuli kaunis.
Muumimukit eivät pitäneet nestettä sisällään. Saarna 2 otti aikansa, eikä täyttä tyytymystä siltikään syntynyt. Jätettiin kuitenkin sikseen ja laskettiin huilujen varaan. Aleksi työsti Kyliksen kaikille outoja näppäilyjä ja ilmavaa sooloa pitkälle iltaan. Istuin kauan keittimen ääressä, Jussi yritti virittää lamppua kennoon. Huokaistiin syvään ja päätettiin siirtyä lauluihin vasta huomenna. Yle Teemalta tuli Jackie Chanin varhaistuotantoa.
Perjantai 5.3. 04
Lähes suojasää. Roskapussi siirtyi välitilaan. Aamulla parsittiin kasaan vielä muutamat kitarat, mm. Ainiksen lead ja Vesiksen ja Kremiksen rautalankakaiut. To-do-listiin jäi kitaroiden osalta enää akustiset, vaikka tosiasiassa vallankumouksellisimmat sovitukset syntyivät vasta huhtikuussa.
Taas uusi noste. Riensimme Osulaan ja Makasiiniin ravinnon ja rautalangan perässä. Ostin Rumban, jossa Tommyn Deluxe-varsio sai maireat arviot. Foo Fighterskin oli menossa studioon. Aleksi ja Jussi saivat mikkisuojan käyttökuntoon ja niin alkoivat pojat laulaa lurauttaa. Rekkiksen melodia muuttui heti ja hyvä että muuttui. Myös Corollan, Yö täriseen ja Ainiksen ensimmäiset versiot saatiin purkkiin. Lauri kävi välillä pyörähtämässä oluen kiilto silmissä. Iskettiinkin sitten pillit pussiin, rahat tiskiin, tuotteet pussiin ja pussit meille. Jannekin tuli.
Lauantai 6.3. 04
Pysyttiin kotona.
Sunnuntai 7.3. 04
Tulin kämpille myöhään iltapäivällä kun Nelly oli jo soittanut huilua Saarna 2:een. Aleksi kävi siinä sitten laulamaan. Pientä sanoitusviilailua tapahtui vähän väliä ja sinne tänne. Levyn autenttisin laulusuoritus tallentui Kysiksen c-osaan. Yhdynnän kertosäkeeseen purkautuivat Aleksin grungetraumat. Siis iloiset muistot.
Maanantai 8.3. 04
Palautettiin koulun soittimet kahdeksaksi.
Hiihtoloma loppui. Seuraavana viikonloppuna olin poissa kun muut äänittivät mm. Saarnojen laulut ja perkussiot. Erinäisiä sessioita lähinnä kitarasovitusten, laulujen ja urkuintron merkeissä järjestettiin pitkin maaliskuun loppua ja huhtikuuta. Piiloviestit ”Jaksatko vielä opiskella?” ja ”Yhdisty yhteen Herraan” löytyivät Saarna 1:stä väärinpäin soitettuna.
Studiopäiväkirja on kirjoitettu pääosin muistinvaraisesti toukokuussa 2005 yli vuoden kuluttua tapahtumista. Pahoittelenkin siis materiaalin suppeutta ja mahdollisia asiavirheitä (esimerkiksi sään suhteen) , joista voi jatkossa huomautella vieraskirjaan tai sähköpostiin.
Antti Hurskainen